Rex Stout
Keihäskäärme
Viihdeviikarit 1989 - Jännityksen mestarit 30
Fer-de-Lance 1934
”Leikelty sanomalehti, nuoren insinöörin mystinen katoaminen ja lopulta arvostetun yliopiston rehtorin kuolema saavat kaikin puolin suuren yksityisetsivä Nero Wolfen tarjoamaan 10 000 dollarin vetoa piirisyyttäjälle - ja auttamaan nuorta naista todistamaan, ettei hänen äitinsä ole murhaaja...
Todellinen klassikko, kaikkien aikojen ensimmäinen Nero Wolfe -kirja, jossa kirjailija Rex Stout esitteli lukijoille myöhemmin maailmankuuluksi muodostuneen etsivähahmonsa - ja yhtä tuore ja riemastuttava salapoliisiromaani tänä päivänä kuin ilmestyessään ensi kerran viisikymmentä vuotta sitten.”
Jo tässä ensimmäisessä tarinassa Nero Wolfella on piintyneet tapansa. Hän ei yleensä koskaan liiku kotoaan ja ottaa vastaan vain tarkoin valikoituja vieraita. Piirisyyttäjä Andersonin pyrkiessä Wolfen puheille, Archie Goodwin menee kertomaan Wolfelle asiasta ja tämä vastaa: ”En tule tapaamaan herra Andersonia kolmesta syystä: ensinnäkin olen vielä vuoteessa ja huonolla tuulella. Toiseksi sinä voit hoitaa asiamme aivan yhtä hyvin. Kolmanneksi minä olen perillä erikoisuuden olemuksesta; olisi hyödytöntä rakentaa omituista mainetta, jos pienestäkin ärsykkeestä palaisin takaisin normaalitapoihin.”
Tässä tarinassa Wolfen luonne ei ole vielä aivan samanlainen kuin myöhemmissä kirjoissa. Hän esimerkiksi osoittaa suopeutta naisille. Myöhemmin hän ei voi näitä sietää ja pyrkii kaikin keinon välttämään näiden tapaamista. Nyt hän otti kohteliaasti vastaan puheilleen pyrkivän naisen. ”Oletteko herra Nero Wolfe? Minä olen Sarah Barstow. – Istukaa toki, Wolfe sanoi. – Minun on pyydettävä anteeksi; rakenteellisista syistä nousen ainoastaan hätätilanteissa. – Tämä on hätätilanne, nainen sanoi.” Tässä Wolfe viittaa suunnattomaan kokoonsa ja kömpelyyteensä. Hänellä on erikoisvalmisteinen tuoli, josta hän ei mielellään nouse.
Kun hän lopulta eräänä päivänä ottaa piirisyyttäjä Andersonin vastaan, hän lausuu juuri paikalle saapuneelle Archielle näin: ”Olin juuri selittämässä herra Andersonille, että hänen esittämänsä uusi teoria Barstowin kuolemasta loukkaa totuutta ja häpäisee oikeuden, joista ensimmäistä ihailen ja olen puheväleissä toisen kanssa, joten velvollisuuteni on paljastaa hänen teoriansa riittämättömyys.”
Keskustelun edetessä Anderson tuhahtaa: Wolfe, te olette seonnut lopullisesti. – Valitettavasti en ole, Wolfe huokaisi. Toisinaan tervehtisin ilolla sellaista pakotietä elämän ilkeistä velvollisuuksista, mutta päinvastaiset todistukset ovat musertavia.
Tarina ei ole aivan niin sulavasti kerrottu kuin myöhemmät, mutta kyseessä on kuitenkin kelpo jännäri.
Rex Stout
Pelokkaitten miesten liitto
WSOY 1990 – Sapo 336
The League of Frightened Men 1935
"Kun marraskuun sade yhtyy työn puutteeseen, jota jatkuu niin pitkään, että olo alkaa tuntua tuskalliselta, syntyy prologi - avainkohtaus - josta myöhemmin kehittyisi näytelmä. Paul Chapinin nimi aloitti sen, herra Hibbardin mahdoton tapaus jatkoi sitä, ja sitten sattui yllättävä katoaminen. Nero Wolfen ja Archie Goodwinin oli aika toimia. Pelokkaitten miesten liitto täytyi pelastaa runoilevan psykopaatin aikeilta.
Viimeinen suurista etsivistä, Nero Wolfe on Rex Stoutin luoma legendaarinen hahmo, ei pelkästään valtavan kokonsa takia, joka estää häntä ristimästä jalkojaan normaalipainoisen tavoin, vaan myös ilmiömäisen vainunsa ja orkideakokoelmansa vuoksi. Ja tulkoon vedenpaisumus tai maailmanloppu, päivittäisistä rutiineistaan hän ei luovu. Pelokkaitten miesten liitto on etsivä Wolfen työmaata ja Rex Stoutin valtavan tuotannon ehdottomia helmiä."
Olen toista mieltä takakannen tekstin kanssa. Tämä ei ole mielestäni Stoutin tuotannon helmiä. Yli 300-sivuinen kirja on pitkäpiimäistä luettavaa. Vasta loppupuolella tapahtumat lähtevät liikkeelle. Tämä on vasta toinen Wolfe-kirja, eivätkä henkilöt ole näissä varhaisissa tarinoissa vielä oikein löytäneet selkeitä hahmojaan. Wolfe ja Goodwin ovat kinasteleva ja yhteen sopimaton pari. Wolfen rahan ahneus tulee korostetusti esille. Tarkastaja Cramer astuu mukaan tässä ensimmäistä kertaa, mutta esiintyy vain vilahdukselta.
”Äkkiä nainen tiuskaisi Wolfelle voimallisesti: ”Te olette lihava houkka.”
Wolfe pudisti päätään. ”Silminnähden lihava, joskin itse suosin gargantuamaista. Houkka vain laajemmassa mielessä, kun se käsitetään ihmisrodun yhteiseksi ominaisuudeksi.”
Rex Stout
Puuttuva lenkki
Book Studio 1991 - Jännityksen mestarit 52
The Rubber Band 1936
“Mitä yhteistä on syvässä etelässä tapahtuneella brutaalilla lynkkauksella ja ylhäisellä englantilaisella aatelismiehellä? Nuori, päättäväinen neito palkkaa nero Wolfen etsimään ja todistamaan yhteyden – ja pian tämä maailman suurin salapoliisi ja hänen oikea kätensä Archie Goodwin ovat kaulaansa myöten sotkeutuneet kansainväliseen skandaaliin ja uuteen murhaan. Parasta ennen suomentamatonta Stoutia hänen kulta-ajaltaan.”
Tällä kertaa voin yhtyä takakannen kehuihin. Tämä on keskinkertaista parempi Wolfe-tarina. Tarinalla on juuret vuosien takana ja ne ovat melko monimutkaiset, mutta niiden selvittely ei yllättäen tunnu pitkäveteiseltä. Wolfe joutuu tiukoille, koska itse poliisipäällikkö, aluesyyttäjä ja tarkastaja Cramer painostavat häntä. Hänen asiakastaan neiti Clara Foxia syytetään kolmenkymmenentuhannen dollarin varastamisesta työnantajaltaan. Hänet liitetään myös murhatutkimuksiin ja poliisien tullessa pitämään kotitarkastusta Wolfen asuntoon, neiti piilotetaan poliisien nenän edestä. Wolfe on ärsyttävällä tuulella ja salaa Archielta osan tutkimuksistaan ja Archie on raivoissaan. Kyseessä on jännittävä ja mielenkiintoinen tarina.
Rex Stout
Punaisen rasian arvoitus
WSOY 1987 – Sapo 385
The Red Box 1936
”Molly Lauck oli perso makeisille, ja se koitui hänen kohtalokseen. Sillä juuri siinä palassa, jonka hän poimi suuhunsa pilan päiten kähveltämästään rasiasta, oli tappava annos syankaliumia. Nuoren ja kauniin mannekiinin kuolema tuo näköpiiriin lyömättömän Holmes-Watson – parin, raskaan sarjan yksityisetsivän Nero Wolfen ja hänen apulaisensa Archie Goodwinin, jolla nyt on edessään tavallista juonikkaampi juttu. Yhdysvaltalainen Rex Stout (1866 -1975) aloitti uransa verraten myöhään, mutta rikoskirjallisuuden historiassa hän edustaa alan huippuja. Ennen suomentamaton Punaisen rasian arvoitus on hänen parhaalta luomiskaudeltaan, vuodelta 1937.”
Ei hassumpi rikosjännäri. Tapoihinsa kangistunut Wolfe ei yleensä poistu kotoaan, mutta nyt hänet narrataan lähtemään toimistostaan rikospaikalle. Ne, jotka pyytävät hänen palveluksiaan, pyrkivät salaamaan häneltä totuuden, mutta sinnikäs salapoliisi selvittää kuitenkin tapahtumien kulun.
Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 1/1988: ”Rex Todhunter Stout (1886-1975) julkaisi 1934 ensimmäisen Nero Wolfe -romaanin Fer-de-lance. Punaisen rasian arvoitus, vuodelta 1936-37, on siis alkupään Wolfe-tuotantoa. Nojatuolisalapoliisi Wolfehan on tuo yli 100-kiloinen naisvihaaja, kulinaristi, orkideoja viljelevä eksentrinen nero, jonka puolesta kenttätyön tekee Archie Goodwin. Wolfe esiintyy yli 40 Stoutin teoksessa, jotka jo varhain tuottivat kirjailijalle taloudellista menestystä. Niistä on suomennettu lähes parikymmentä. Punaisen rasian arvoitus ei valitettavasti ole merkittävästi joukosta erottuva. Reijo Lehtosen suomennoksessa ei ole huomauttamista, nokkeluuksia on riittävästi. Myrkkymurhat ovat vain aikansa eläneet; niitä on kulta-ajalla julkaistu parodioiksi saakka.”
Rex Stout
Liian monta kokkia
WSOY 1979 – Sapo 240
Too many cooks 1938
"Nero Wolfen runsas ihailijakaarti tuntee toki mestarinsa harrastuksen kielen ja vatsan nautintoihin. Ymmärtää myös miten tätä herkkätajuista älypäätä sykähdytti kutsu kunniavieraaksi viidentoista huippukokin maailmankonferenssiin. Nero siis matkusti. Jo matkalla hän huomasi, että keittotaidossa, taiteista hienostuneimmassa ja inhimillisimmässä, piilee vivahteikkaita, vaarallisia intohimoja. Saman tien hän myös aavisti, että ennen kuin juhlat on juhlittu ja liemet latkittu, maailmassa on yksi suuri keittiömestari vähemmän. Neron herkkuloma loppui siis lyhyeen. Mutta tämän mainion dekkarin ihmeellisin yllätys on se että murhan lisäksi Nero paljastaa vihdoin muutaman tarkoin varjellun ruokaohjeen, joilla hän on leuhkinut vuositolkulla."
Pitkä ja osin pitkäveteinenkin tarina saa kevennystä Archie Goodwinin humoristisista aatoksista. Wolfe on taas uskaltautunut kotinsa ulkopuolelle ja matkustaa junalla maailman huippukokkien konferenssiin juhlapuhujaksi ja kunniavieraaksi. Junassa on eräs kokeista, Jerome Berin San Remosta ja hänen tyttärensä Constanza. Viimeksi mainittu on niin viehättävä, että Archie kertoo tälle – pelkästä itsesuojeluvaistosta – olevansa naimisissa ja monen lapsen isä. Eräs kokeista murhataan, mutta Wolfe kieltäytyy puuttumasta asiaan, kunnes häntä itseään vastaan tehdään murhayritys. Tällöin hän ottaa asiakseen selvittää kuka murhayrityksen tekijä on. Tarina sisältää lukuisia jaaritteluja, jotka osin harpoin yli. Yksi kirjassa esille tuleva teema on rotuerottelu. Wolfe osoittaa kunnioitusta mustaa keittiöhenkilökuntaa kohtaan ja yrittää suojella näitä rasistisen ja öykkäröivän seriffin touhuilta. Kirjan kirjoittamisen aikoihin ei mustilla juuri ollut ihmisarvoa USA:ssa ja siitä seriffin käytös on osoituksena. Kirjan lopussa on ruokaohjeita. Jos siis satut saamaan jostain suokilpikonnaa tai verkkomahasylttyä, niin siitä vaan kokeilemaan! Itse syön mieluiten lihaperunalaatikkoa.
Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 10/1979: ”WSOY paikkaa omaatuntoaan: yksi Rex Stoutin kuuluisimmista varhaisteoksista on viimein yli 40 vuoden kuluttua saatu suomeksi. Paikkaamiseen on sitäkin suurempi syy, kun sama kustantaja keväällä tuotti kielellemme semmoisen röyhkeän tulokkaan kuin Kuolema korjaa kokit, joka nyt voi lopullisesti hautautua ilmeisen esikuvansa painon alle. - Liian monta kokkia uppoutuu perinpohjaisesti kaikista Stoutin Nero Wolfe -kirjoista vähintään vilaukselta tuttuun gastronomian maailmaan ja tarjoaa liitteenään jopa tukun Wolfen reseptejä (joita makaronipohjainen asiantuntemukseni ei yllä arvioimaan). Teoksella on kuitenkin myös muita ominaisuuksia, joiden ansiosta se epäilemättä tuottaa monipuolista iloa kaikille hieman snobismiin taipuville dekkarinlukijoille aivan gastronomiantuntemuksesta riippumatta. Alkuteoksen ilmestymisaikaan Stoutin liberaalit rotukäsitykset ovat varmaan vaikuttaneet jopa hätkähdyttäviltä.”
Rex Stout
Caesar on kuollut
WSOY 1957 – Sapo 26
Some Buried Caesar 1938
“Maaseudun hienostopiireissä, karjanjalostusmiljonäärien keskeisen kilpailun, kateuden ja vihan myrkyttämässä ympäristössä, mestarisalapoliisi Nero Wolfe saa ratkaistavakseen murhien ja rikosten mysteerin, jossa tärkeää osaa esittää seutukunnan komein rotusonni Caesar. Mutta miksi Caesarinkin piti kuolla?”
Nero Wolfe ja Archie Goodwin vievät orkideoita maatalousnäyttelyyn ja sekaantuvat murhatapaukseen. Paikallinen poliisi on tietysti ärsyyntynyt kaupungista tulleiden salapoliisien paikallaolosta ja Archie laitetaan jopa putkaan. Mukana on jälleen kerran kaunokainen joka ihastuu Archieen - tällä kertaa kyseessä on Lily Rowan, josta kuulemme muutamissa muissakin Wolfe -kirjoissa. Tämä on keskitasoa parempi Rex Stoutin kirja. Tosin tässäkin ärsyttää se, että Wolfe äksyilee eikä kerro muille – edes lukijoille – päätelmiään. Ja tuo iänikuinen poliisien kanssa kinastelu on jo vanha vitsi.
Rex Stout
Yli kuolleen ruumiini
WSOY 1992 – Sapo 362
Over My Dead Body 1940
"Ihastuttavaa miekkailunopettajaa syytetään timanttien varastamisesta. Hän on laittomasti maassa, ja jotta soppa pahenisi entisestään, löytyy ruumis ja miekkailunopettaja osoittautuu Nero Wolfen tyttäreksi. Kun Nero Wolfen apulainen Archie Goodwin saapuu paikalle, tilanne vain mutkistuu: murha-ase löytyy Archien taskusta! Mitä tekee tässä tilanteessa suurikokoinen salapoliisi ja pinttynyt poikamies Nero Wolfe, joka on tottunut selviytymään kinkkisistä paikoista? Nyt ovat tulessa tytär, kansainväliset agentit, liikemiehet, poliisi ja Archie."
Tässä tarinassa vilisee sekalaista väkeä. Eräs temperamenttinen ja murteellisesti puhuva Carla osoittautuu Wolfen kauan sitten adoptoimaksi tyttäreksi. Wolfe kertoo asian näin: ”Olin ennen vanhaan idioottimaisen romanttinen. Olen vieläkin, mutta nyt se pysyy hallinnassa. Minusta tuntui romanttiselta, ollessani nuori poika kaksikymmentäviisi vuotta sitten, olla Itävallan hallituksen salainen agentti. Maailmasota ja kokemukseni siinä keskeyttivät etenemiseni kohti kypsyyttä. Sota ei kasvata miehistä kypsiä; se ainoastaan säilöö heidät inhon ja kauhun suolavedessä. Pfui! Sodan jälkeen olin vielä laiha ja liikuskelin siellä täällä. Montenegrossa otin vastuulleni kolmivuotiaan orpotyttösen ylläpidon ja hänen tulevan henkisen ja fyysisen kukoistuksensa adoptoimalla hänet. Tein siellä muutakin, mikä edisti kysymistäni, mutta sillä ei ole mitään tekemistä teidän kanssanne. Näin sen tytön kylkiluut. Se muu toimintani teki lopun Montenegrosta minun osaltani ja minä jätin tytön kuvitelmani mukaan hyviin käsiin ja palasin Amerikkaan.”
Tarkastaja Cramer ja muutamat muut tahot luulevat Wolfella olevan sormensa pelissä kansainvälisessä politiikassa. Niinpä Wolfen asunnolla onkin vilkasta. Cramer jopa asettuu sinne Wolfen seuraksi, ajatellen näin pysyvänsä parhaiten tapahtumien tasalla. Archiella on muutama vaiherikas seikkailu tässä tarinassa.
Carlan tapaamme seuraavan kerran kirjassa Mustan vuoren varjossa.
Rex Stout
Missä on testamentti
WSOY 1993 – Sapo 371
Where There's A Will 1940
"Noe Hawthornen sisarukset eivät ole tyytyväisiä veljensä testamenttiin, jonka mukaan suurin osa omaisuudesta siirtyisi hänen naisystävälleen Naomi Karnille. He haluavat, että Nero Wolfe ja Archie Goodwin vaikuttaisivat ripeästi asiaan. Pian Noelin kuolema paljastuu murhaksi, ja epäiltyjä on vainajan maalaistalo tulvillaan. Kesken murhatutkimusten mahdollinen suurperijä Naomi Karn löytyy kuristettuna. Nero Wolfe ei ole koskaan pitänyt testamenttijupakoista, ja tämä tuntuu kaikista likaisimmalta. Hän tarvitsee hyvien hermojen ja päättelykyvyn lisäksi myös kukkien tuntemusta, ennen kuin Noelin ja Naomin murhat on selvitetty."
Nero Wolfe ja Archie Goodwin toimivat tutuksi tulleen kaavan mukaan. Keskinkertainen rikosromaani, josta puuttuu niin jännitys kuin yllätykselliset käänteetkin.
 |
| Rex Stout |
Rex Stout
Ei aivan tarpeeksi kuollut
Book Studio 1992 – Jännityksen mestarit 61
Not Quite Dead Enough 1944
”Nimeni on Archie Goodwin, mutta kutsukaa minua vain Archieksi, ja työskentelen Nero Wolfen palveluksessa. Nero Wolfe taas on ylipainoinen olutta juova orkideafanaatikko, mutta on hänestä joskus hyötyäkin. Kuten esimerkiksi silloin, kun eräs pilailija kysyi minulta: "Kuka murhasi sen naisen, jonka seurassa olit eilen?" Tosin kysymyksessä ei ollutkaan pila - ja saadakseen vastauksen kysymykseensä poliisit panivat minut lukkojen taa. Niinpä Wolfe ahtautui nojatuoliinsa ja ryhtyi töihin - sillä jos minä joutuisin vankilaan, kuka huolehtisi juoksupojan tehtävistä?”
Kirja sisältää kaksi pienoisromaania: Ei aivan tarpeeksi kuollut ja Ansa. Kumpikin kuvaa sota-aikaa Archie Goodwinin ollessa tiedustelupalvelun majurina.
Ensimmäisessä tarinassa Nero Wolfe on laihdutuskuurilla ja kuntoilee päästäkseen myös palvelemaan isänmaataan. Isänmaa haluaisi palvelukseensa mieluummin Wolfen hekiset kyvyt, mutta Wolfe ei suostu upseerien pyyntöihin. Archie saa tehtäväkseen ilmoittautua eversti Ryderille ja hänen tehtävänään on taivutella Wolfe tutkimaan armeijan tiedustelupalvelussa ilmenneitä ongelmia. Archien naisystävä Lily Rowan pyytää myös Archielta apua, koska hänen ystävättärensä Ann Armory on vaikeuksissa. Nero Wolfea on turha kysyä, hän on toistaiseksi lopettanut etsivän työt. Löydettyään Annin tädin murhattuna, Archie keksii keinon saada Wolfe tarttumaan kumpaankin juttuun. Hän järjestää niin, että häntä itseään epäillään murhasta ja antaa kiltisti pidättää itsensä. Sitä ennen hän on välittänyt pidätyksestään tiedon lehtimiehille. Pian onkin lehdessä otsikko ”Maavoimien majuri pidätetty murhajutussa. Nero Wolfen entinen avustaja lukkojen takana.” Tämä uutinen saa Wolfen liikkeelle ja hän tutkii jutun onnelliseen loppuun asti. Lily Rowan avustaa Archieta, vaikka saakin tältä peräti outoja tehtäviä.
Toinen tarina on jatkoa edelliseen. Eversti Ryder murhataan räjäyttämällä kranaatti hänen toimistossaan. Nero Wolfe on nyt saatu suostuteltua armeijan avuksi. Yhdessä Archien kanssa hän tutkii juttua. Lily Rowan ei ole mukana, mutta eversti Ryderin sihteeri, kersantti Dorothy Bruce on. Tämä osoittautuu varsin näppäräksi ja kenraali Carpenter vakuuttikin neiti Brucen vastaavan tehtävissään kahta miestä.
Molemmat jutut ovat mitä parhaimpia Wolfe-tarinoita.
Rex Stout
Kadonnut ääni
WSOY 1954 – Sapo 14
The Silent Speaker 1946
“Walford Astoria – hotellissa New Yorkissa odottaa yli tuhatpäinen juhlayleisö Cheney Boonea, tunnettua teollisuuspomoa, jonka on määrä pitää puhe. Mutta hänen ääntänsä ei kukaan saa enää kuulla, sillä Boone löydetään kuoliaaksi ruhjottuna eräästä hotellin sivuhuoneesta. Yleisön joukosta erottuu vähitellen pieni, noin kymmenen ihmisen ryhmä, jolla mahdollisesti olisi etua Boonen kuolemasta, tämä kun tietää liian paljon Yhdysvaltojen kulissintakaisesta liike- ja teollisuusmaailmasta. Nero Wolfe ryhtyy apulaisensa Archie Goodwinin kanssa ratkaisemaan arvoitusta ja tekeekin sen, tapansa mukaan nojatuolissa istuen, vaikka toinenkin murha on sotkemassa piirustuksia. Kadonnut ääni on Rex Stoutin parhaita dekkareita kirjailijan 40-luvun huippukaudelta.”
Wolfe riitelee poliisien kanssa ja epäiltyjä juoksutetaan hänen toimistoonsa. Johtolankoja ei ole, eivätkä tutkimukset etene lainkaan. Lopussa Wolfe saa kuitenkin neronleimauksen – jota ei kuitenkaan kerro Archielle – ja teeskentelee hullua. Sitten hän löytää piilotetun vahalieriön (sellaiselle tallennettiin saneluja muinoin) ja kuulee sieltä murhaajan nimen. Raskas lukea.
Rex Stout
Liian monta naista
WSOY 1977 – Sapo 209
Too Many Women 1947
"Muuan Naylor-Kerr -suuryhtiön toimihenkilöistä, kirjeenvaihdon tarkkailija Waldo Wilmot Moore on jäänyt auton alle ja saanut surmansa. Parivaljakko Nero Wolfe - Archie Goodwin ottaa tehtäväkseen selvittää, onko kysymyksessä onnettomuus - vai murha, kuten eräs yhtiön päälliköistä epäilee. Yhtiön leipiin pestautuneen Archien edessä on mahdollisuuksien valtameri, jonka paras puoli on kirjeenvaihto-osaston kolmesataa toinen toistaan hehkeämpää herranterttua. Mutta mitalilla on toinenkin puoli, vähemmän kaunis. Sillä joku on laatinut pirullisen suunnitelman monen muunkin kuin Mooren päänmenoksi. Ja se joku on vähällä onnistua.
Nero Wolfe –juttu Stoutin parhaalta luomiskaudelta, vuodelta 1947. Klassisen dekkarikirjallisuuden mittatilaustekstiä jossa kaikki sopii kohdalleen kuin tuoli tämän myyttiseksi muodostuneen salapoliisin rehevän takamuksen alle.”
Archie koettaa nuuskia tilannetta yliajetun miehen työpaikalla. Hän saa selville muutaman ihmissuhdekuvion, muttei mitään kouriintuntuvaa johtolankaa. Nero Wolfe on yhtä ymmällä kuin juttua aikoinaan tutkineet poliisitkin. Tarkastaja Cramer tulee Wolfen toimistoon kärttämään tietoja, jota Wolfella ei kuitenkaan ole. Cramer ei tätä usko ja silloin Wolfe hermostuu.
”- Archie. Heitä hänet ulos talostani. Vaikka väkivalloin, jos on tarpeen.
Ajatus ei viehättänyt minua. Cramer oli poliisitarkastaja ja todennäköisesti aseistettu, ja minulla oli parhaat vaatteeni yllä. Pysyttelin tuolissani.
- Hyvät herrat, olin luullut että teissä kummassakin olisi miestä kestämään mitä on tullakseen, mutta huomaan olleeni väärässä. Teidät on kummatkin lyöty, siinä kaikki, ja nyt te yritätte purkaa pahan sisunne toisiinne käyttäytymällä lapsellisesti.”
Nero Wolfe on nimensä mukaisesti nero selviytymään mahdottomilta näyttävistä tilanteista. Hän esittää hämmästyttävän ratkaisun keskustellessaan Archien kanssa:
”-Mitä me teemme kun meillä ei ole ainuttakaan johtolankaa? Tiedätkö sinä?
–En tiedä.
–Me teemme johtolangan. Ehkä meidän on tehtävä useampia, mutta me aloitamme tekemällä yhden. Kokeellisesti.”
Wolfen juoni onnistuu ja hän pääsee näin ratkaisemaan jutun.
Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 10/1977: ”Ei tämä suuryhtiön sisäissuhteisiin solmittu Nero Wolfe-dekkari ainakaan ole väsyneen pään viihdettä, sillä väkeä juoksee ulos ja sisään niin paljon ja ketterästi, että tarkkana on oltava, jos sen toimista aikoo lukua pitää. Wolfen kumppani Archie Goodwin on yleensä mukavasti naljaileva veikkonen, mutta tässä ennätin kyllä jo kyllästyä häneenkin.”
Rex Stout
Liian monta kuolemaa
WSOY 1954 – Sapo 10
More Deaths Than One 1949 (And Be A Villain 1948)
”Suositussa radio-ohjelmassa vieraileva veikkauslehden julkaisija kuolee myrkytykseen kesken lähetyksen. Oliko myrkky tarkoitettu hänelle vai Madeleine Fraserille, ohjelman suositulle vetäjälle? Tutkimukset ovat umpikujassa, kun toisenkin lehden julkaisija löydetään kuolleena. Liittyvätkö murhat toisiinsa, vaikka tapauksilla ei näytä olevan mitään yhteyttä? Tarkastaja Cramerin tutkimukset polkevat yhä paikallaan, eikä Nero Wolfekaan tunnu löytävän ratkaisua. Umpikuja avautuu vasta kun murhaaja on ehtinyt iskeä kolmannen kerran.”
Tämä on ensimmäinen Sapo -sarjassa julkaistu Nero Wolfe-tarina. Archie Goodwin on huolissaan palkkojen maksusta ja saa hätisteltyä Wolfen töihin. Tässä asiakas ei tule Wolfen toimistoon pyytämään tämän apua, vaan Wolfe itse tarjoutuu ratkaisemaan kesken suosittua radio-ohjelmaa tapahtuneen murhan. Kyse on siitä, kuka suostuisi palkkaamaan hänet. Lopulta halukkaita tahoja löytyy useitakin. Laiskuuttaan Wolfe usuttaa poliisin tekemään jalkatyön ja kuulusteltavat saavat tietenkin saapua Wolfen toimistoon. Tutkimukset saavat vauhtia vasta kun Wolfe saa selville asioita, joita radio-ohjelmaa tehnyt tiimi on salannut poliisilta. Tässä tarinassa Wolfe kertoo auliisti kaiken tietämänsä tarkastaja Cramerille ja päinvastoin. Archie tosin joutuu nälissään odottelemaan poliisiasemalla kuulusteltavana, koska ei kerro taskussaan olevan kiristyskirjeen alkuperää. Lopuksi Wolfe pyytää Crameria tuomaan koko radio-ohjelman tiimin luokseen murhaajan paljastamista varten. Tätä Agatha Christien Poirot-tarinoissaan käyttämää tehokeinoa myös Rex Stout käyttää muutamissa Wolfe-tarinoissaan.
Rex Stout
Toinen tunnustus
WSOY 1994 – Sapo 375
The Second Confession 1949
"James U. Sperling on äveriäs teollisuuspohatta, joka epäilee nuoremman tyttärensä miesystävää kommunistiksi. Tämähän ei tietysti käy päinsä, ja niin Nero Wolfe apureineen palkataan selvittämään vävyehdokkaan taustoja. Tutkimukset ovat vasta aluillaan, kun Wolfen rakas orkideatarha joutuu hävityksen kohteeksi - ja pian tapahtuu myös murha. Olisiko kaiken takana Wolfen verivihollinen, salaperäinen rikoslordi X?"
Archie Goodwin on vierailulla rikkaan Sperlingin perheen maaseutuasunnossa. Hänen on määrä tehdä tuttavuutta talon nuoremman tyttären kanssa. Kuitenkin vanhempi tytär Madeline osoittautuu innokkaammaksi. Archien on myös tarkoitus huumata nuoremman tyttären sulhanen Rony ja tutkia tämän taskut, mutta onnistuu vain nukuttamaan itsensä. Hän järjestää toisen tilaisuuden ja löytää etsimänsä. Salaperäinen rikollispomo ei pidä Wolfen tutkimuksista ja antaa tälle varoituksen tuhoamalla tämän orkideat.
Vastoin vankkumatonta sääntöään olla poistumatta toimistostaan työasioissa, Wolfe lähtee nyt Sperlingin asunnolle, josta Archie vastikään palasi. Siellä Rony ajetaan kuoliaaksi pihatiellä ja Archie lavastetaan syylliseksi. Myöhemmin Sperlingin sihteeri väittää ajaneensa vahingossa miekkosen yli, mutta tunnustus ei ole vakuuttava. Poliisi on kuitenkin tyytyväinen ja lopettaa tutkimukset. Wolfe ei ole tyytyväinen ja kaivaa lopulta totuuden esiin.
Rex Stout
Parhaissakin perheissä
WSOY 1959 – Sapo 40
Even in the best families 1950
"Salapoliisi Nero Wolfe joutuu niin pahaan pinteeseen, että hänen on hylättävä rakkaat orkideansa ja koko kotinsa, josta häntä ei mikään maallinen voima yleensä saa liikkeelle. Salaperäinen Arnie Zeck on mahtava vastustaja, joka panee vauhtia myös Wolfen luottavaan apulaiseen, sukkelasanaiseen Archie Goodwiniin."
Rikas perijätär palkkaa Nero Wolfen ottamaan selvää mistä hänen aviomiehensä saa rahaa. Wolfen tuntema rikollinen, Arnold Zeck, kehottaa Wolfea pitämään näppinsä erossa jutusta. Perijätär murhataan ja Wolfe katoaa salaperäisesti ja hänen kumppaninsa Archie Goodwin pidätetään.
Tämä on tavanomaista parempi Nero Wolfe -tarina. Kirjassa paljastetaan hieman Archie Goodwinin yksityiselämää. Hänellä on varakas naisystävä, Lily Rowan, joka käyttää hajuvettä nimeltä Persian Houri. Archie värvää hänet apulaisekseen dollarin tuntipalkalla. Tämä onkin uudenlainen kokemus naiselle, jonka ei ole ikinä tarvinnut ansaita senttiäkään. Lilyyn Archie tutustui kirjassa Caesar on kuollut (Sapo 26). Pariskunta matkaa lopuksi lomalle Norjaan.
Rex Stout
Kuoleman käsikirjoitus
WSOY 1966 – Sapo 77
Murder by the book 1951
"Olette tutussa seurassa. Tarina alkaa Nero Wolfen elegantissa toimistossa West 35. kadulla New Yorkissa. Tarkastaja Cramer vajoaa punaiseen nahkanojatuoliin ja sanoo pyytävänsä pientä palvelusta. Hänen kasvonsa ovat syvän punaiset ja hän yrittää hymyillä. Stoutin uuden laatudekkarin sankarina on tuttu lihava mies, joka antaa arvoa elämän mukavuudelle, herkullisille aterioille ja täsmälliselle aivotyölle. Uusi juttu, tarkastaja Cramerin pyytämä pieni palvelus, ei miellytä Wolfea. Siihen on sotkeutunut liian monta kostoa havittelevaa tyyppiä ja liian rennosti liikkuva tappaja."
Lakiasiaintoimiston kirjanpitäjä on kuollut ja poliisin tutkimukset polkevat paikoillaan. Tarkastaja Cramer poikkeaa näyttämään Wolfelle lappusta, jonka hän löysi murhatun kotoa. Siinä on viisitoista nimeä. Niitä ei löydy puhelinluetteloista eikä mistään virallisista henkilöluetteloista. Listassa olevat nimet eivät herätä Wolfessakaan mitään mielenkiintoa. Sitten herra Wellman tulee pyytämään Wolfen apua. Hänen tyttärensä on joutunut yliajon uhriksi, eikä poliisi kykene selvittämään yliajajaa. Wellman pyytää Wolfea etsimään murhaajan. Osoittautuu, että Wellmanin tyttären kotiinsa kirjoittamassa kirjeessä esiintyy nimi Baird Archer. Sama nimi oli myös tarkastaja Cramerin nimilistassa. Wolfe käynnistää hitaasti etenevät tutkimukset ja Archie Goodwin lentää mantereen toiselle puolelle kokeakseen siellä pienen seikkailun. Vielä kolmas murha ja itsemurha liittyvät juttuun, jonka ratkaisun Wolfe paljastaa työhuoneeseensa järjestetyssä istunnossa.
Kirja on paksu, ja suhtauduin siihen varauksella, mutta tarina osoittautui kuitenkin keskinkertaiseksi Wolfe – jutuksi.
Rex Stout
Nero Wolfe pesee kätensä
WSOY 1994 – Sapo 380
Prisoner's Base 1952
"Salapoliisi Nero Wolfen ovelle ilmestyy nuori nainen joka ei halua paljastaa nimeään, mutta vaatii saada turvapaikan viikoksi. Archie Goodwin, Wolfen oiva apulainen majoittaisi mielellään kauniin tuntemattoman, mutta Nero Wolfe ei halua kutsumattomia vieraita ylelliseen ruokapöytäänsä. Wolfe pesee kätensä koko jutusta, mutta myöhemmin, kun nainen löydetään kuristettuna, Wolfe huomaakin joutuneensa keskelle pyyhefirman likapyykkiä. Perijättären miljoonille olisi montakin ottajaa, mutta kuka on tarpeeksi kylmäverinen murhaajaksi?"
Wolfe inhoaa työntekoa ja pyrkii kaikin keinoin välttämään sitä. Vaikka hänen tilinsä on lähes tyhjä, hän torjuu helpon ja rahaa tuovan tehtävän. Tästä seuraa erään nuoren naisen murha ja Archie ryhtyy tutkimaan juttua omin päin. Muitakin murhia seuraa ja lopulta Wolfekin on jutussa mukana – eikä hyödy rahallisesti mitään. Keskinkertainen Wolfe – juttu.
Rex Stout
Kultaiset hämähäkit
Book Studio 1990 – Jännityksen mestarit 40
The Golden Spiders 1953
“Nero Wolfe on tunnettu paitsi loistavana salapoliisina myös sangen rahantuntevana miehenä. Siihen on tietysti syynsä: orkideat, Frizin kulinaristinen keittiö ja Archien palkka nielevät yhteensä melkoisen summan rahaa kuukausittain, niinpä palkkioiden on oltava sen mukaisia. Miksi Wolfe sitten poikkeaa kaikista tavoistaan ja ottaa jutun hoitaakseen muutaman kolikon etumaksusta? Ja miksi kaksi ensimmäistä toimeksiantajaa murhataan? Sillä aikaa kun Archie yrittää selvittä asioita hautausuraloitsijaksi naamioituneena Wolfe tutkiskelee mielessään hajanaisia johtolankoja: vihreää Cadillacia, salaperäistä naista ja korvarenkaita – hämähäkin muotoisia kultaisia korvarenkaita.”
Erään ruokaan liittyvän välikohtauksen vuoksi Wolfe ja Archie kyräilevät toisiaan. Wolfen kiusaksi Archie laskee sisään ovikelloa soittaneen pojan. Tämä kertoo nähneensä kadulla auton, jossa mies uhkasi naista pistoolilla. Nainen oli yrittänyt viestittää pojalle: ”Apua. Hae poliisi.”
Tästä alkaa tarina, joka sisältää jännittävän kohtauksen hämäräperäisessä autotallissa. Sinänsä näppärä juttu on jotenkin huolimattomasti kerrottu. Henkilökuvaus ontuu myös.
Rex Stout
Mustan vuoren varjossa
Viihdeviikarit 1987 - Jännityksen mestarit 6
The Black Mountain 1954
”Vanhat tuttavamme Nero Wolfe ja Archie Goodwin törmäävät niin visaiseen juttuun, että Wolfe vastoin kaikkein pyhimpiä periaatteitaan jättää rakkaat orkideansa ja 35. Läntisen kadun asuntonsa. Ensi kertaa elämässään tämä mukavuudenhaluinen mestarietsivä on valmis ottamaan millaisia riskejä tahansa, menemään minne tahansa – peräti lentokoneeseen – saadakseen läheisimmän ystävänsä murhaajan satimeen. Tehtävä edellyttää jopa vuoristokiipeilyä, joka saa sentään monessa mukana olleen Archienkin pyörittämään päätään. Ja mitä onkaan se omituinen kieli, jota Wolfe mongertaa niin sujuvasti tässä oudossa jumalanhylkäämässä maassa!”
Wolfen ystävä, ravintolanomistaja Marko Vukcic murhataan ja Wolfe päättää ottaa murhaajan kiinni. Wolfen ottotytär Carla on avustanut Markon kanssa Jugoslavian vastarintaliikettä, ja näyttää siltä, että murhaaja on tullut Jugoslaviasta ja paennut sinne takaisin. Carla lähtee sinne selvittelemään asioita, mutta Wolfe saa pian kuulla Carlan murhasta. Niinpä Wolfe ja Archie lähtevät Italiaan ja sieltä salaa Jugoslaviaan.
Kirjassa kuvataan parhaiden seikkailujännärien tapaan kaksikon vaiheita tuolla Wolfen kotiseudulla. Archiella on pistooli ja Wolfella on puukko teipattuna jalkaansa. Kumpaakin tarvitaan. Miehet saavat yhteyden vastarintaliikkeeseen, mutta saavat kahdestaan selville murhaajan. Ovelalla juonella he houkuttelevat tämän kanssaan USA:han tuomittavaksi.
Tässäpä on mukava, tavallisista Wolfe-tarinoista poikkeava rikosjännäri.
Rex Stout
Ennen keskiyötä
WSOY 1959 – Sapo 45
Before midnight 1955
"Lyömätön parivaljakko - Nero Wolfe ja Archie Goodwin - on joutunut kahden tulen väliin. Toisella puolen on joukko maailman suurimman palkintokilpailun, niin sanotun hajuvesikilpailun hermostuneita osanottajia, toisella puolen suuren mainosyhtiön vastahakoinen ja eripurainen johtokunta. Kuka murhasi kilpailun keksijän ja järjestäjän ja hankki tietoonsa miljoonien arvoiset vastaukset? Siinä ongelma, jonka kehittelyssä Rex Stout pitää lukijan tiukasti pihdeissään. Vuonna 1955 ilmestynyt teos on mestarin työtä"
Hajuveden myynnin edistämiseksi on järjestetty yleisökilpailu, jossa on määrä tunnistaa historiallisia naisia runomittaisten vihjeiden avulla. Miljoonan dollarin palkkio antaa kampanjalle julkisuutta. Monivaiheisen kilpailun loppusuoralla mukana on enää muutama kilpailija. Tässä vaiheessa kysymysten laatija murhataan ja hänen lompakostaan varastetaan oikeat vastaukset. Wolfe palkataan selvittämään varkaan henkilöllisyys, poliisin keskittyessä murhaan. Wolfen tutkimukset eivät oikein etene ja Goodwin löytää masentuneen yksityisetsivän huoneestaan: "Kiipesin yläkertaan, koputin ovelle, kuulin hänen murahduksensa sen takaa ja astuin sisään. Jähmetyin paikoilleni - en voinut muuta kuin tuijottaa. Täysissä pukeissa, kengät jalassa, hän maata rohjotti vuoteella, mustalla silkkipeitteellä. Ennenkuulumatonta!"
"Olen tehnyt pahan erehdyksen, hän sanoi."
Asianomaisten ollessa kokoontuneena Wolfen toimistoon, yksi näistä kuolee syanidimyrkytykseen juotuaan tarjolla olleita juomia. Rex Stout on onnistunut jälleen kokoamaan samoista tutuista aineksista sopivasti erilaisen tarinan.
 |
| Rex Stout |
Rex Stout
Viittä vaille vainaja
WSOY 1971 – Sapo 126
Might As Well Be Dead 1956
"Tiedättehän Nero Wolfen, paksun mestarietsivän. Hän on pysynyt entisellään. Hyvä ruoka maistuu hänen suussaan yhtä hyvältä kuin aina ennenkin, ja orkideat ovat yhä hänen sydäntään lähinnä. Kuten aina ennenkin hän huokailee, mutisee ja murisee asiakkailleen, ja myös naisten suhteen pätee vanha nyrkkisääntö: Nero Wolfe tuntee vain harvoin vastenmielisyyttä naisia kohtaan - eikä koskaan pidä heistä... Entisellään on myös hänen välkky apulaisensa Archie Goodwin, hän joka pitää naisista. Lyömätön parivaljakko saa kanaviillokkia sitkeämpää purtavaa kun uusi asiakas uskaltautuu häiritsemään Nero Wolfen upean Manhattanin-toimiston rauhaa. - Mies on hyvin pukeutunut, kuusissakymmenissä, ja valmis maksamaan mitä hyvänsä. Hän tahtoi takaisin poikansa, joka oli lähtenyt kotoa yksitoista vuotta sitten."
Nero Wolfe tarinoita on niin monta, jotka menevät saman kaavan mukaan, että on vaikea enää kiinnostua uusista. Tämä on kuitenkin keskitasoa mielenkiintoisempi Wolfe-juttu.
Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 9/1971: ”Sapo-sarjan toimittaja on pitkään jättänyt dekkarikirjallisuuden vakiintuneet klassikot lähes pelkästään Agatha Christien varaan ja vierastanut muita, jopa sarjan alkuaikoina ahkerasti käännettyä Rex Stoutiakin. "Viittä vaille vainaja" on odotetusti sarjan nykyistä keskitasoa huomattavasti nautittavampi kirja, mutta Stoutin omassa tuotannossa se ei sijoitu aivan kärkeen. Itse asiassa uusin käännös muistuttaa enemmän Erle Stanley Gardnerin arvoituksina useimmiten kiintoisia mutta hiukan rankomaisia tekstejä: Nero Wolfen hahmosta irtoaa vähemmän yksityiskohtia kuin monessa muussa Stoutin kirjassa ja koko tarina etenee suoraviivaisemmin, vähemmin kääntein ja yllätyksin kuin tekijän täyteläisemmät aikaansaannokset. Kiittämätön en toki ole vaan toistan: vaatimatonkin Stout on parempi kuin kokonainen nippu sarjan viimeaikaisia uutuuksia.”
Rex Stout
Liian monta etsivää
Book studio 1992 – Jännityksen mestarit 67
Three For The Chair 1957
Sama teos on julkaistu myös nimellä ”3 x Nero Wolfe - Liian monta epäiltyä” (Bookkari 2010)
“Kun yhteen juttuun sekaantuu yli viisikymmentä etsivää, se on ehdottomasti liikaa. Mutta kun murhasta pidätettyinä ovat Archie Goodwin ja itse Nero Wolfe – joka fyysiseltä olemukseltaan vastaa ainakin kahta – tämä maailman suurin salapoliisi hyväksyy tilanteen stoalaisen tyynesti. Mutta onko etsiviä sittenkin liikaa – saako Cohenin Gazette kahdeksanpalstaisen otsikon: Nero Wolfe tuomitaan murhasta!
Kolme Nero Wolfe-mysteeriä yksissä kansissa!”
Kirja sisältää kolme novellia: Ikkuna kuolemaan (A Window for Death, 1956), Taimenet todistavat (Immune to Murder, 1955) ja Liian monta etsivää (Too Many Detectives, 1956). Kaksi ensimmäistä tarinaa oli ilmestynyt aiemmin The American Magazine lehdessä ja kaikki kolme julkaistiin yksissä kansissa ensimmäisen kerran 1957.
Ensimmäisessä tarinassa Wolfe ratkaisee jutun kotoisasti nojatuolissaan kuten tavallisestikin. Eräs mies on kuollut keuhkokuumeeseen aivan samalla tavalla kuin isänsäkin vuosia sitten. Eräs perheenjäsenistä epäilee vilunkia ja Wolfe todistaa kuolemantapauksen murhaksi.
Toisessa jutussa hänet on saatu houkuteltua vuoristomajaan valmistamaan diplomaateille ateria heidän pyydystämistään purotaimenista. Eräs kalastajista löytyy kuolleena rantakiviltä.
Kolmannessa tarinassa Wolfe on joutunut matkustamaan 250 kilometrin päähän Albanyyn, jossa yksityisetsivien puhelinkuunteluja setvitään. Etsivien istuessa odotushuoneessa, löydetään viereisestä huoneesta murhattu mies. Kaikkia etsiviä epäillään, mutta Wolfe ja Goodwin joutuvat jopa putkaan. Wolfe organisoi etsiväjoukon selvittämään tapausta.
Rex Stout
3 x Nero Wolfe - Liian monta epäiltyä
Bookkari 2010
Three For The Chair 1957
Sama teos on julkaistu myös nimellä ”Liian monta etsivää” (Book studio 1992)
“Maineestaan tarkka, mukavuudenhaluinen ja matkustuskammoinen mestarisalapoliisi Nero Wolfe ratkoo mielellään visaisia rikostapauksia nojatuolissaan – mikäli orkideankasvatukseltaan joutaa. Onhan hänellä apunaan Archie Goodwin, korvaamaton etsivä, jolla on tarkka vainu ja huomiokyky ja joka ennen kaikkea tekee välttämättömän jalkatyön ja kerää kaiken tarvittavan tiedon.
On kuitenkin tapauksia, joissa poistuminen New Yorkin 35th Streetiltä tulee väistämättä eteen. Harmiahan siitä seuraa: pidätyksiä, murhaepäilyjä, diplomaattisia selkkauksia, epämukavia olosuhteita… eikä hovikokki Frizin ruokia ole lähimaillakaan.
Kolme Nero Wolfe-mysteeriä yksissä kansissa, Rex Stoutin parhaalta kirjoittamiskaudelta!”
Kirja sisältää kolme novellia: Ikkuna kuolemaan (A Window for Death, 1956), Taimenet todistavat (Immune to Murder, 1955) ja Liian monta etsivää (Too Many Detectives, 1956). Kaksi ensimmäistä tarinaa oli ilmestynyt aiemmin The American Magazine lehdessä ja kaikki kolme julkaistiin yksissä kansissa ensimmäisen kerran 1957.
Ensimmäisessä tarinassa Wolfe ratkaisee jutun kotoisasti nojatuolissaan kuten tavallisestikin. Eräs mies on kuollut keuhkokuumeeseen aivan samalla tavalla kuin isänsäkin vuosia sitten. Eräs perheenjäsenistä epäilee vilunkia ja Wolfe todistaa kuolemantapauksen murhaksi.
Toisessa jutussa hänet on saatu houkuteltua vuoristomajaan valmistamaan diplomaateille ateria heidän pyydystämistään purotaimenista. Eräs kalastajista löytyy kuolleena rantakiviltä.
Kolmannessa tarinassa Wolfe on joutunut matkustamaan 250 kilometrin päähän Albanyyn, jossa yksityisetsivien puhelinkuunteluja setvitään. Etsivien istuessa odotushuoneessa, löydetään viereisestä huoneesta murhattu mies. Kaikkia etsiviä epäillään, mutta Wolfe ja Goodwin joutuvat jopa putkaan. Wolfe organisoi etsiväjoukon selvittämään tapausta.
Rex Stout
Jos kuolema uinahtaa
WSOY 1972 – Sapo 144
If Death Ever Slept 1957
"Haluan teidän hankkivan käärmeen ulos perheestäni", vaatii miljonääripohatta Otis Jarrell, jonka liikesalaisuudet ovat alkaneet kummasti vuotamaan sen jälkeen, kun poika Jarrell nai taloon salaperäisen Susanin. Nero Wolfen mielestä juttu haisee, mutta hänen apurilleen Archie Goodwinille käärmejahti sopii kuin nyrkki silmään - pomosta viis.
Ikävä vain, että luksushomma Jarrellin "sihteerinä" Viidennen avenuen sukutalossa alkaa pian saada epäkodikkaita piirteitä. Muuan ase katoaa, ja sitten ollaankin sellaisessa rikosvyyhdissä, että nokkela-Archien on nöyrryttävä ja annettava juttu tukevampiin käsiin eli maailman painavimman salapoliisin Nero Wolfen ratkaistavaksi."
Nero Wolfe ei mielellään ota ratkaistavakseen avioelämän ongelmia. Archie ja Nero pitävät kuitenkin taas kerran tilapaisesti mykkäkoulua ja siitä johtuen rahamies Jarrell pääsee kaksikon asiakkaaksi. Sitä paitsi kyse ei ole puhtaasti perhejutusta, vaan liikesalaisuuksien vuotamisesta. Kyllästyneenä jääräpäiseen asiakkaaseen, Wolfe jo kertaalleen luopuu jutusta ja palauuttaa ennakkomaksun Jarrellille. Kaksi murhaakin liittyy tapaukseen ja lopulta Wolfe kiinnostuu asiasta ja ratkaisee jutun ilman asiakasta. Lopussa toki kiitollinen Jarrell maksaa Wolfelle. Rahasta puheen ollen, tässä tulee esiin muuan pöyristyttävä seikka, joka aina silloin tällöin tulee eteen amerikkalaisissa romaaneissa: henkilön arvo mitataan rahassa. Jos jollain henkilöllä on kahden miljoonan omaisuus, sanotaan että hän on kahden miljoonan arvoinen. Tässä tarinassa Jarrellin pikakirjoittaja-sihteeri lausuu näin: ”. . .minun henkilökohtainen nettoarvoni on nykyään hieman yli miljoonan dollarin. Tiedän että veloitatte korkeita palkkioita, mutta minulla olisi siihen varaa.”
Kyseessä on keskitasoa huonompi Wolfe-tarina.
Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 1/1973: ”Rex Stoutin salapoliisi Nero Wolfe on Sherlock Holmesin ohella alan (ja yleensä kirjallisuuden) harvoja hahmoja, joiden vaiheille on syntynyt palvovaa kiinnostusta. Joku ihailija on tehnyt hänestä peräti elämäkerran pelkästään kirjoista saatavat viitteet tukenaan. Stoutin tällä kertaa suomennettu teos ei taaskaan ole hänen parhaitaan - joskus käy niin, että Stout rajaa lähtökohta-asetelman niin kuivaksi ettei siitä oikeastaan edes voi hellitä kovin merkillistä kehittelyä. Hänen voimansa on keskushenkilöissä, Nero Wolfin lisäksi kertojassa Archie Goodwinissä, sekä kielen (joskus rasittuneisuuteen saakka viedyssä) nokkeluudessa. Hiukan hajamielisesti tätä uutuutta luin, ja koska lajin harrastaja kuitenkin vuotuisen Stoutinsa tarvitsee, toivoisin valitsijoiden käyvän käännettävien varaston paremmalla onnella lävitse.”
Rex Stout
Samppanjaa yhdelle
WSOY 1963 – Sapo 64
Champagne for one 1958
"Mestarisalapoliisi Nero Wolfen uskollinen apulainen Archie Goodwin joutuu erikoiseen seurapiiritilaisuuteen, päivällisille joiden kunniavieraina on neljä nuorta naimatonta äitiä. Kaikki sujuu hyvin, kunnes tanssi alkaa ja baaripöydällä olevat lasit täytetään samppanjalla. Eräs äideistä tarttuu lasiin, juo siitä, voihkaisee ja lyyhistyy lattialle. Aluksi tapaus vaikuttaa itsemurhalta, sillä kenelläkään muulla ei ollut tilaisuutta panna myrkkyä lasiin. Archie Goodwin on kuitenkin toista mieltä, ja pian selvältä näyttänyt juttu osoittautuukin hyvin mutkikkaaksi. Niinpä Nero Wolfe ryhtyy tutkimaan tapausta - tosin vastahakoisesti, sillä hän viettäisi aikansa mieluummin rakkaiden orkideoidensa parissa."
Yksi monista, monista Nero Wolfe -tarinoista. Tämä ei erotu muista oikein mitenkään. Tarina ei ole oikein kiinnostava. Ehkä olen lukenut liian monta Rex Stoutin kirjaa.
Rex Stout
Murhaajan tyyliin
WSOY 1995 – Sapo 383
Plot It yourself 1959
"Neljä tuntematonta kirjailijaa syyttää tunnettuja kirjailijoita ideoiden varastamisesta ja vaatii huomattavia vahingonkorvauksia. Kirjailijoiden ja kustantajien yhteinen komitea palkkaa Nero Wolfen ja Archie Goodwinin tutkimaan plagiointisyytteiden pitävyyttä. Tuntemattomien kirjoittajien tekstejä analysoituaan Nero Wolfe vakuuttuu, että kaikki tarinat ovat saman henkilön kirjoittamia. Mutta miten nuo käsikirjoitustekeleet ovat päätyneet tunnettujen kirjailijoiden kotiin, kirjallisen agentin mappiin ja kustantajan arkistoon? Ja onko plagiointijupakan alkuunpanijana vain yksi ihminen vai onko sen takana salaliitto? Nero Wolfelle tulee kiire, kun kolme kirjailijaa menettää henkensä. Kahden viikon kuluessa hän näyttää kuitenkin toteen sen, että mestaria on mahdoton huiputtaa."
Tämä on jonkin verran pitkäveteinen ja sekava tarina monine henkilöineen. Tarkastaja Cramer etsii murhaajaa ja Wolfe etsii plagioijaa. On selvää, että kyseessä on yksi ja sama henkilö. Wolfe antaa kerrankin auliisti kaikki tietonsa Cramerille, mutta Wolfe ehtii kuitenkin ensin paljastamaan syyllisen. Tämä on keskinkertaista huonompi Wolfe – tarina.
Rex Stout
Liian monta asiakasta
WSOY 1981 – Sapo 265
Too Many Clients 1960
"Nero Wolfen pankkitili osoittaa taas kerran laskusuuntaa. Pelastava asiakas ilmestyy nuhruisen miehen hahmossa yksityisetsivän toimistoon esitellen itsensä suuryhtiön toimitusjohtajaksi. Wolfen apulainen Archie Goodwin innostuu, mutta ilo on lyhytaikaista. Teollisuusjohtaja löydetään pian murhattuna. Asiakas on menetetty, mutta Archie ryhtyy tutkimaan juttua omin päin. Hän löytää salaisen lemmenpesän, jonka ympärillä sikiää toinen toistaan värikkäämpiä asiakkaita. Kaikki ovat sotkeutuneet samaan vyyhteen. Yllätykselliset käänteet ja vaihtuva ihmisgalleria tekevät tästä Wolfen tapauksesta tavallista vauhdikkaampaa seurattavaa"
Tarina etenee totutun Wolfe -kaavan mukaan, mutta Stout onnistuu tässä keskinkertaista paremmin.
Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 10/1981: ”Pidän Rex Stoutista, mutta joskus ihmettelen miksi. Tietysti säännöllisesti kohdattavat vakiohahmot ja perustilanteet luovat tuttuuden ja turvallisuuden tunnetta, ja tietysti Stout kirjoittaa hyvin, mutta joskus hän ei kerta kaikkiaan jaksa innostua ihmisistään. Nero Wolfen ja Archie Goodwinin ympärillä pyörii nyt suomennetussa, rakenteeltaan siistin mallikelpoisessa dekkarissa kovin etäiseksi jäävää väkeä, sellaista josta ainakaan minä en varsinaisesti riennä etsiskelemään sen enempää murhattavia kuin murhaajiakaan. Jäljellä on kuitenkin Stoutin kyky hallita aivan pienet, jännitystä luovat yksityiskohdat - ajattelen esimerkkinä Archien käyntiä lehden arkistossa ja sen tulosten muutamaa sivua myöhemmin tapahtuvaa paljastamista - sekä vankalla rutiinilla pyörittää moitteetonta koneistoaan.”
Rex Stout
Lopullinen ratkaisu
Viihdeviikarit 1988 – Jännityksen mestarit 19
The Final Deduction 1961
"Jimmy on meillä. Hän on hyvässä kunnossa. Saatte hänet takaisin, jos maksatte meille 50 000 dollaria ettekä sotke viranomaisia asiaan..." Kiristyskirjeen saanut rouva on järkyttynyt. Hän ei niinkään välitä rahasumman suuruudesta - tärkeintä on, että hänen aviomiehensä säilyy hengissä. Niinpä hän vie kiristyskirjeen Nero Wolfelle. Ja järkkymättömänä kuten aina Wolfe yhdistelee palapelin osasia sillä aikaa kun hänen väsymätön apulaisensa Archie Goodwin tekee loputonta jalkatyötä New Yorkin kaduilla - keräten vähä vähältä niitä tietoja, joilla orkideoidensa parissa viihtyvä Wolfe aikoo jutun ratkaista.”
Aviomies löytyy hengissä, mutta rahat ovat kateissa. Wolfe ja Archie huomaavat, että kiristyskirjeet on kirjoitettu rouvan sihteerin koneella ja vieläpä sihteeri on ne itse kirjoittanut. Sitten sihteeri löydetään kuolleena. Aviomieskin kuolee kotonaan patsaan kaaduttua hänen päällensä. Rouva lupaa pojallensa kiristysrahat jos tämä ne löytää. Ei tietystikään löydä, vaan pyytää Wolfelta apua. Wolfe suostuu, jos saa 10 % löydetystä summasta. Wolfe keksii missä rahat voisivat olla ja lähettää Archien niitä noutamaan. Juttuun kuuluu tavanomaiset kärhämät tarkastaja Cramerin kanssa. Lopulta Wolfe pistää kaiken yhden kortin varaan ja paljastaa ryöstäjän, joka on myös kaksinkertainen murhaaja.
Tämä on melko hyvä jännäri ja keskitason Wolfe –tarina. Henkilökuvaus ei ole kovin hyvää, mutta tarina kulkee ketterästi.
Rex Stout
Viimeinen siirto
WSOY 1995 – Sapo 392
Gambit 1962
"Nuori Paul Jerin oli kolkosti säihkyvä nero, joka elätti itsensä tekemällä taikatemppuja ja väsäämällä runonsäkeitä ja vitsejä onnittelukortteihin. Hän oli etevä myös shakissa, vaikka pelasi sitä vain huvikseen. Matthew Blount, yltiöpäinen miljonääri, hautoi pirullisen viatonta suunnitelmaa lyödä Jerin tämän lempilajissa. Blount järjesti Jerinin pelaamaan sokkosimultaanipelejä kahtatoista Gambiittikeron jäsentä vastaan. Kaikki sujuikin mallikkaasti, kunnes huonovointinen Jerin jouduttiin kiidättämään sairaalaan, ja Blount pidätettiin murhaajana. Salaa isältään ja tämän asianajajalta Blountin tytär saapuu Nero Wolfen luo ja väittää tietävänsä, ettei hänen isänsä suunnitelmaan kuulunut murha. Blountin syyttömäksi todistaminen näyttää täysin mahdottomalta, siksi tapaus onkin Wolfen kaltaiselle älyn jättiläiselle kiihottava haaste."
Nero Wolfe - tarinoissa ei ole gangstereita eikä ammattirikollisia. Wolfe tutkii tapauksia, joissa tavallista kansalaista syytetään rikoksesta, jota Wolfe ei usko tämän tehneen. Tämän kertainen tapaus on tavallista visaisempi. Lopulta Wolfe saa päättelemällä selville syyllisen, mutta ei voi millään todistaa päätelmiään. Apurinsa Archie Goodwinin kanssa hän laatii suunnitelman, jossa syyllinen saadaan tunnustamaan tekonsa, mutta vieläkin poliisille kelpaavat todisteet puuttuvat. Syyllinen tekee kuitenkin omat päätelmänsä, jotka poliisitarkastaja Cramerkin ymmärtää. Tämä on keskinkertaista parempi monista Wolfe – kirjoista.
Rex Stout
Löytölapsi
WSOY 1966 – Sapo 75
The Mother Hunt 1963
"Mestarisalapoliisi Nero Wolfen toimistoon astuu eräänä päivänä muuan rouva Valdon. Hän haluaisi selvän siitä, miten hänen ovelleen on joutunut muutaman kuukauden ikäisen poikalapsen sisältävä nyytti. Tuskin hän olisi vaivannut kuuluisaa salapoliisia, ellei nyyttiin olisi kiinnitetty paperilappua, jossa vihjataan, että hänen kuollut miehensä oli pojan isä. Nero Wolfe ottaa tehtävän vastahakoisesti vastaan, koska hän pitää sitä lähinnä sosiaaliviranomaisten asiana. Sitten eräästä autosta löydetään köydenpätkällä kuristettu nainen, ja maineikas yksityisetsivä ja hänen apulaisensa Archie Goodwin huomaavatkin olevansa hurjan jutun edessä."
Lapsi oli puettu suojapukuun, jossa oli erikoiset napit. Ne eivät olleet tehdasvalmisteisia, ja muuan nappiasiantuntija kertoi niiden olevan hevosen karvoista valmistettuja. Niiden tekijäkin löytyi lehti-ilmoituksen perusteella. Valmistajan kotoa löytyi myös lapsen sänky, kapaloriepuja, kumihousuja, kuolalappuja jne. Napit valmistanut neiti Tenzer ei kuitenkaan vastannut Archien kysymyksiin, vaan komensi hänet pois. Seuraavana päivänä neiti löydettiin murhattuna. Sen jälkeen kului runsaasti sekä aikaa, että asiakkaan rahoja, ennen kuin lapsen äiti löytyi. Myös hänet murhataan. Archie on tutustunut juttua tutkiessaan läheisemmin Wolfen asiakkaaseen, rouva Valdoniin ja nauttinut tämän vieraanvaraisuudesta. Tarkastaja Cramerin ahdistamana Wolfe ja Archie pakenevat salaa Valdonin asuntoon, jossa tarinan loppunäytös esitetään. Kyseessä on keskitason Wolfe –tarina.
Rex Stout
Oikeus kuolla
WSOY 1980 – Sapo 250
A Right To Die 1964
"Musta antropologian professori pyytää Nero Wolfen toimistolta apua varsin luottamuksellisessa asiassa. Hänen Kansalaisoikeuskomiteassa työskentelevä poikansa aikoo naida valkoihoisen työtoverinsa. Mutta suostuisiko rikas, kaunis ja älykäs valkoinen tyttö vaimoksi mustalle miehelle, ellei hänessä - tai hänen menneisyydessään - olisi jotain vialla? Tässä kirjassa tutut salapoliisit Nero Wolfe ja Archie Goodwin sekaantuvat Yhdysvaltain tärkeimpään sisäiseen ongelmaan, tapaavat mielenkiintoisimmat tyypit, mitä Stoutin galleriasta löytyy ja kaivavat esiin murhamotiivin, joka on ainutlaatuinen koko dekkarikirjallisuudessa."
”Sapo 250 ja juhlan kunniaksi perinteisen sapon mestarin Rex Stoutin myöhäistuotantoa edustava Oikeus kuolla. Kihelmöivä murhamysteeri New Yorkin kansalaisoikeustaistelijoiden parista.”
Tavanomaista Wolfe -kirjojen kaavaa noudatteleva tarina, jossa kuitenkin on keskimääräistä mielenkiintoisempi aihe. Juoni sinänsä on hyvin tavanomainen. Mukana on myös Archien ystävätär Lily Rowan. Kirjassa ”Liian monta kokkia” muuan musta nuori mies auttoi Wolfea ratkaisemaan murhamysteerin. Nyt sama mies tulee pyytämään Wolfelta apua poikansa asiassa. Wolfe kuittaa kiitollisuuden velkansa auttamalla miestä ja selvittää samalla erään murhan. Se oli vähällä jäädä selvittämättä, kunnes Nero Wolfe tuli epätoivoissaan ajatelleeksi erästä diftongia.
Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 7-8/1980: ”Rex Stoutin myöhäistuotantoon kuuluva teos liittyy hiukan yllättävästi hänen edelliseen suomennokseensa, 30-luvun klassikkoon "Liian monta kokkia", jonka loppuselvittelyn henkilöhahmo vuosikymmeniä myöhemmin laukaisee liikkeelle Nero Wolfen ja Archie Goodwinin tutkimuksen. Tällä kertaa liikutaan Yhdysvaltain kansalaisoikeusliikkeen parissa, mutta semmoiseen poliittiseen kiinnostavuuteen kuin hiukan varhemmassa romaanissaan "Ovikello soi" tai aivan viimeiseksi jääneessä, vielä suomentamattomassa kirjassaan Stout ei tällä kertaa yllä. Itse asetelma saa toisin sanoen odottamaan hiukan muuta kuin jatkossa seuraa, mutta kun tämän unohtaa, käsillä on normaali-tasoinen ja siis erittäin lukukelpoinen osa Nero Wolfen suurta saagaa.”
Rex Stout
Ovikello soi
WSOY 1967 – Sapo 80
The Doorbell Rang 1965
"Yhdysvaltalaisen Rex Stoutin (1886-1975) myöhäisemmän tuotannon parhaimpiin kuuluva rikosromaani alkaa, kun rouva Bruner, upporikas miljonäärin leski saapuu läntisen 35. kadun vanhaan hiekkakivitaloon, astuu Nero Wolfen upeaan toimistoon, istahtaa punaiseen nahkatuoliin ja pyytää apua. Hänen asiansa on niin arkaluontoinen, ja tehtävä niin vaikea, että jopa Wolfekin aluksi kieltäytyy. Mutta - kuten kaikki tiedämme - tämä raskaan sarjan oikkupussi on myös hyvin tietoinen omasta nerokkuudestaan. Hän ottaa haasteen vastaan - ja kohtaa uransa vastenmielisimmän, periaatteettomimman - ja kenties vaarallisimman vastustajan."
"Tarina alkaa, kuten tavallisesti, Nero Wolfen upeassa toimistossa New Yorkin Läntisellä 35. kadulla. Punaisessa nahkatuolissa istuva rouva Bruner pyytää apua arkaluontoisessa asiassa. Hetki on huonosti valittu: kuuluisa yksityisetsivä murjottaa ja oikuttelee. Tehtävä on hänen mielestään mahdoton."
"Kysymyksessä on vastenmielisin ja periaatteettomin kaikista Wolfen vastustajista, sanoo Stout. Ja lukija puolestaan vetää helpotuksen henkäyksen tietäessään, ettei FBI missään tapauksessa pääse käsiksi 80-vuotiaaseen kirjailijaan."
FBI:n kaikkialle ulottuvat lonkerot ja lain yläpuolelle asettuminen ovat tarinassa esillä. Wolfe yrittää saada FBI:n luopumaan eräästä jutusta. Poliisitarkastaja Cramer antaa kerrankin tietoja Wolfelle ja Wolfe maksaa kiitollisuuden velkansa takaisin paljastamalla Cramerille erään murhaajan. Ei hassumpi kirja. ...mutta hyss! - huonettasi voidaan salakuunnella...
Rex Stout
Murha makuuhuoneessa
WSOY 1983 – Sapo 282
Death Of A Doxy 1966
”Eivät lopu riesat rakkaalta ystävältämme Nero Wolfelta. Raha tekee tiukkaa ja kilot karttuvat, sehän nyt on selvää. Mutta että vielä tuttu mies ja apulainen Orrie Cather on pantu putkaan syytettynä nuoren sulottaren murhasta... Tyttönen on kuulunut erään vaikutusvaltaisen finanssimiehen viihdyttäjiin, eikä miekkonen, eipä tietysti, halua nimeään sotkettavan moiseen pyykkiin. Kohtalaisesta rahasummasta Nero lupautuu pitämään pampun maineen niin puhtoisena kuin maineen tuleekin olla. Mutta miten on? Saako Orrie-parka sen edestä lähtöpassit hirsipuuhun? Piristävä, jännitteissään hallittu Nero Wolfe –juttu uusille ja vanhoille ystäville.”
Salapoliisiromaaneissa jää usein henkilöiden kuvaus puolitiehen. Tässä kirjassa Stout onnistuu Wolfen ja Goodwinin lisäksi kuvaamaan Julie Jaquetten persoonaa onnistuneesti. Näpsäkkä neiti auttaa Archieta tutkimuksissa ja joutuu sen tähden murhayrityksen kohteeksi. Niinpä Wolfe majoittaa Julien oman kattonsa alle turvaan.
Tarkastaja Cramerin tutkimukset polkevat paikoillaan ja Wolfe onnistuu ratkaisemaan jutun niin, että pohatan nimi ei tule julkisuuteen ja saa näin mojovan summan palkkioksi. Myös Julielle järjestetään mukava summa, jonka hän käyttää opintojensa jatkamiseen. Mukava kirja.
Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 10/1983: ”Rex Stout (1886-1975) kirjoitti nyt suomennetun dekkarinsa 80-vuotiaana, kohta mestariteoksensa Ovikello soi jälkeen. 60-luku oli 30-luvun ohella hänen vireintä aikaansa, ja myös Murha makuuhuoneessa on luotettavaa, irtonaista työtä - ja hyvin suomennettukin. Yllätyksiä Stout tarjoaa harvoin, ja hänen romaaniensa viehätys perustuukin paljolti itse asetelman tuttuuteen. Nero Wolfe istuu, syö, lukee ja hoitaa orkideoitaan, Archie ja avuksi pestatut yksityisetsivät ravaavat kentällä. Tällä kertaa murhasta epäiltynä on nimenomaan yksi noista avustavista etsivistä, Orrie Cather, joka ei tästä keskeisestä roolistaan huolimatta kuitenkaan kohoa päähenkilön asemaan. Nero Wolfe -sarja alkaa olla kielellämme siksi hyvin edusteilla, että mielestäni kannattaisi suomennuttaa myös sen viimeiseksi jäänyt romaani A Family Affair (1975), jossa Stout keskittyy nimenomaan tuon Wolfen perhepiirin keskinäisten suhteiden tutkimiseen yllättävällä ja katkerallakin tavalla.”
Rex Stout
Isätön tyttö
WSOY 1996 – Sapo 395
The Father Hunt 1968
“Amy Denovo pyytää Archie Goodwinia etsimään hänen isänsä. Siitä kuka tai missä isä on, ei 22-vuotiaalla kaunottarella ole harmainta aavistustakaan. Amyn silmien välkkeeseen ja säärten muotoihin lumoutunut Archie suostuu pyyntöön. Nero Wolfea kiinnostaa ainoastaan Amyn pankkitilin laatu. Hän järkeilee, että isän jäljille pääsisi parhaiten Amyn äidin kautta. Mutta Elinor Denevo ei voi auttaa enää ketään, ja vaikeneminen näyttää olevan kultaa rouvavainaan rakastajille. He ovat vaikutusvaltaisia ja upporikkaita miehiä – ja yhdellä on salaisuus, jonka paljastumisen hän on valmis estämään millä hinnalla hyvänsä.”
Tämä on keskinkertaista parempi Nero Wolfe-jännäri. Lukuisissa Wolfen etsivätoimistosta kertovissa tarinoissa on tietyt samoina toistuvat asetelmat. Ne eivät ole toistoa, vaan luovat tutut puitteet aina uusille kertomuksille.
Rex Stout
Kesävieraan kuolema
WSOY 1996 – Sapo 400
Death Of A Dude 1969
"Koska vuori ei voinut tulla Nero Wolfen luo, suuri etsivä tuli vuoren luo - tarkasti ottaen Lame Horseen Montanaan. Lipevä kaupunkilaiskaveri oli onnistunut saamaan siellä ensin maalaistytön raskaaksi ja sitten luodin selkäänsä. Nero Wolfen tehtävänä on vapauttaa rikokseen syytön mies ja napata oikea murhaaja. Mutta kun etsivä saapuu silkkipyjamoineen länteen, hän huomaa sotkeutuneensa merkilliseen juttuun. Se on kuin kuhiseva ampiaispesä täynnä paikallista kyynisyyttä, hutiloivaa poliisintyötä ja vastenmielisiä poliittisia lonkeroita. Nero Wolfe on hämmentynyt, kunnes oikea tappaja iskee jälleen ja aliarvioi keikarimaisen kaupunkilaisetsivän kyvyt paljastaa roistot erehtymättömällä vaistollaan."
Wolfen apuri Archie Goodwin on lomailemassa ystävättärensä Lily Rowanin karjatilalla Montanassa. Tilanhoitajaa syytetään murhasta ja Archie jää tutkimaan tapausta. Poliisi on lievästi sanottuna vastentahtoinen auttamaan, heillä on jo tilanhoitaja pidätettynä ja muu ei kiinnosta. Archie ja Lily ovat kuitenkin varmoja tilanhoitajan syyttömyydestä, mutta paikkakuntalaiset ovat yhtä haluttomia puhumaan kuin poliisikin. Wolfe saa kuitenkin suhteillaan asioihin vauhtia ja saapuu itsekin paikalle. Kyläläisten rintama alkaa rakoilla, mutta kun Archien on määrä jututtaa erästä todistajaa, tämä surmataan. Archie joutuu taas kerran putkaan, mutta hän selviää sieltä Lilyn eväitten avulla. Lukija tuntee itsensä petetyksi, koska jutun ratkaisuun vaikuttavat tutkimukset jätetään kertomatta ja esitetään vasta loppuratkaisun yhteydessä.
Rex Stout
Kuolema pöytälaatikossa
WSOY 1997 – Sapo 404
Please Pass the Guilt 1973
"Suuren yrityksen apulaisjohtaja Peter J. Odell kuolee pommiräjähdyksessä. Odell meni kollegansa apulaisjohtaja Amory Browningin huoneeseen ja avasi kirjoituspöydän alimmaisen laatikon, jossa Browningin tiedettiin säilyttävän yhtä tai useampaa pullollista viskiä. Joku oli asettanut pommin laatikkoon. Odell-vainaa ja Browning olivat molemmat ehdolla yrityksen pääjohtajiksi. Kuka asetti pommin, ja kuka oli murhan kohde? Nero Wolfen rahavarat ovat vähissä, ja siitä syystä hän joutuu sietämään rettelöivää naisihmistä, rouva Odellia, asiakkaana. Mysteerin selvittämisen aikana lukijalle tarjotaan huumoria, orkideoita, efymologiaa ja hyvää ruokaa parhaaseen Stoutin tapaan."
Kirja sisältää kaikki tavanomaiset Wolfe-tarinan elementit. Wolfe hoitaa orkideat ja ajattelutyön, Archie hoitaa käytännön asiat ja panee tarvittaessa vauhtia Wolfeen. Tarkastaja Cramerin tutkimukset polkevat paikoillaan ja niin tekevät Wolfenkin. Juttu alkaa jo pitkästyttää, mutta lopulta juoni nytkähtää eteenpäin ja syyllinen selviää.
Rex Stout
Nero Wolfen viimeinen juttu
WSOY 1997 – Sapo 409
A Family Affair 1975
"Etsiväneron sietokyky ei koskaan aikaisemmin ole joutunut niin äärirajoille kuin nyt. Nero Wolfe on valmis työskentelemään ilman palkkiota ja asiakasta, ja ensimmäistä kertaa hän on myös täysin sanaton. Hän on niin vihainen että kieltäytyy puhumasta poliisille, vaikka joutuu sen takia viettämään yli kaksi vuorokautta pidätettynä. Wolfen elämäntavat tunteva lukija voi päätellä, että moiseen tarvitaan vähintään pommin räjähtäminen nautintoja arvostavan neron edessä. Juuri näin tapahtuu. Räjähdyksessä kuolee Wolfen lempiravintolan tarjoilija. On ymmärrettävää, että Nero Wolfe on innokas löytämään rikoksen tekijän. Rex Stout julkaisi 46 Nero Wolfe -kirjaa. Paitsi yllättävä luku terävä-älyisen etsivän legendassa Nero Wolfen viimeinen juttu on myös loistava mysteeri."
En voi yhtyä takakannen toteamukseen loistavasta mysteeristä. Minusta tämä on keskinkertainen Wolfe -juttu, oikeastaan vähän keskitason alapuolellakin.
