Nero Wolfe

Nero Wolfe (Maury Chaykin)

Nero Wolfe on Rex Stoutin luoma salapoliisihahmo. Kirjoissa Wolfe on kuvattu hyvin monipuolisesti niin tavoiltaan kuin ulkomuodoltaankin. Hän painaa 130 kiloa ja on hyvin säntillinen tavoiltaan. Hän asuu New Yorkissa, hiekkakivitalossaan ja tuskin koskaan poistuu sieltä. Talon yläkerroksessa sijaitsevassa kasvihuoneessa Wolfella on 10 000 tainta käsittävä orkideaviljelmä. Hän työskentelee joka arkipäivä orkideoidensa parissa klo 9 – 11 ja 16 – 18. Tuona aikana hän ei ota vastaan vieraita, olivatpa nämä sitten rikkaita asiakkaita tai poliisiviranomaisia. Kookas salapoliisi arvostaa hyvää ruokaa ja hänellä on palveluksessaan oma kokki. Ruokalajit mainitaan usein tarinoissa ja niiden perusteella on myöhemmin laadittu jopa Nero Wolfen keittokirja, ”The Nero Wolfe Cookbook”, ja se ilmestyi vuonna 1973.
 

Kuva: wikipedia. "Sinä ja sinun Nero Wolfe -reseptisi!"

Wolfe ottaa yleensä vastahakoisesti uusia toimeksiantoja salapoliisina. Hän ottaa avun tarvitsijan vastaan työhuoneessaan ja kutsuu sinne myös juttuun liittyviä henkilöitä haastateltaviksi. Vain harvoin Wolfe poistuu kotoaan työasioissa. Hänen apulaisensa on Archie Goodwin, jolla on myös yksityisetsivän lupakirja. Archie tekee varsinaisen kenttätyön ja raportoi kaiken Wolfelle. Tämä puolestaan suorittaa sitten tapaukseen liittyvän aivotyön.

Archie on kertojana, siis kertomusten ”minä”, kaikissa Wolfe – tarinoissa. Jotkut ovat sitä mieltä, että kirjojen varsinainen päähenkilö onkin juuri Archie. Wolfe karttaa kaikkea kosketusta naisiin, mutta Archie viihtyy heidän parissaan mainiosti. Archie asuu Wolfen talossa ja ruokailee hänen pöydässään.

Archie Goodwin (Pietro Sermonti) ja Nero Wolfe (Francesco Pannofino)

Usein käsillä olevaa tapausta tutkii myös poliisi. Värikkäästi kuvattuja tapaamisia on varsinkin tarkastaja Cramerin kanssa. Joskus Wolfe pitää ovensa lukittuna, eikä päästä Crameria puheilleen lainkaan. Joskus hiekkakivitalon vierashuoneeseen piilotetaan joku asianomainen, jonka ei ole suotavaa jutun siinä vaiheessa esiintyä julkisuudessa.

Wolfen työhuone on tarinoiden keskeinen näyttämö. Sinne Wolfe usein kutsuu kirjan lopussa tapaukseen liittyvät henkilöt sekä tarkastaja Cramerin kuuntelemaan syyllisen paljastamista.

Tarinoissa on joskus myös romantiikkaa, lähinnä Archien ja Lily Rowanin toimesta. Lily esitellään tarinassa ”Caesar on kuollut” ja hänet tavataan muutamissa muissakin tarinoissa. Wolfen adoptiotytär Carla Lovchen esiintyy kahdessa tarinassa.

Stoutin Wolfe – tarinat ovat melko siistejä. Rikoksilla ei mässäillä ja henkilöt käyttäytyvät siivosti. Wolfe juo pullon tai pari olutta työhuoneessaan Archien tyytyessä useimmiten maitoon. Tarinat ovat kepeään sävyyn, jopa humoristisesti kirjoitettuja ja niissä on usein onnellinen loppu.

Kirjat alkavat mielenkiintoisesti kulloisenkin tapauksen esittelyllä ja Archien ensimmäisillä tutkimuksilla. Sitten seuraa usein jonkinlainen kuollut kausi tutkimusten vaikeutuessa tai pysähtyessä. Tarinan kerrontakin tuntuu pysähtyvän, kunnes loppuratkaisua lähestyttäessä juoni taas tiivistyy.
Lähes kaikkien tarinoiden asetelma on samankaltainen. Huonoimpien tarinoiden ollessa kysymyksessä se tuntuu turhalta toistolta, mutta valtaosassa tarinoita se vain luo tutut puitteet uudelle tapaukselle. 

Nero Wolfe (Francesco Pannofino)

Vuonna 2016 Yle esitti 8 jaksoa italialaista Nero Wolfe -sarjaa, pääosassa Francesco Pannofino. Vaikka tapahtumat on sijoitettu vuoden 1959 Italiaan, sarja esittee Wolfen persoonaa ja toimia mielestäni ihan hyvin.